Hetki sitten olin muistaakseni Mannerheimintiellä, Helsingissä olen varmaan edelleen vaikken ole ihan varma missä siellä. Radiosta soi Samuli Edelmannin Valoista kirkkain. Ääni kuulostaa etäiseltä, kuin se kuuluisi jostain seinän takaa. Näen myös kirkkaan valon, mutta sen verran virtaa tässä päässä vielä on että tiedän sen olevan aivoihin kertyneestä hiilidioksidista johtuva aistiharha. Suljen silmäni ja näen luumumaisen läntin kattolampun tilalla.
Olen elänyt tuhlaavasti, en ole elänyt joka päivää täysillä, mutta en usko sen haittaavan. Ei niitä kaikkia päiviä kuitenkaan muista. Vain ne joilla on merkitystä. Muistatko sen syyskuisen päivän Kemijoella? Minä muistan ja siitä muistosta minä pidän kiinni tässä maailmassa.
Sinusta olisi tullut hyvä mentalisti, osasit aina ymmärtää minun sekavaa olemustani. Olit peili josta pystyin lopulta näkemään itseni. Olet myös syy miksi tämä on niin vaikeaa. Sillä mikä kuolemassa pelottaa on pimeys, kylmyys ja poissaolo siinä missä ennen oli minulle jotain hyvin tärkeää.
Miksi elämän täytyy loppua? Siihen ei ole pakottavaa syytä, mutta vaikka olen kuullut jonkun filosofin väittävän maailman vihaavan tyhjyyttä ei maailmassa paljoa muuta olekaan. Lopulta poissaolo myös voittaa. Voin nähdä kaiken lopun niin hyvin kuin asia jo tiedetään. Jos eläisin ikuisesti voisin nähdä kuinka siniset tähdet katoavat taivaalta kun pelkkä tyhjyys repii kaiken lopulta olemattomiin.
Hirmuinen tuli polttaa kehoni läpi ja palauttaa minut hetkeksi valkoiseen huoneeseen. Olen kuulevinani jonkun puhuvan jostain rekasta tai rekkakuskista. Puristan kättä lujempaa ja palaan pimeyteen.
Mitä toivoa missään sitten on? Onko millään mitään väliä? Kyllä on. Kaikki mitä me pidämme arvokkaana on tärkeää. Emme tiedä millainen tulevaisuus oikeasti on ja ei sillä ole mitään merkitystäkään, sillä muistot ja tapahtumat säilyvät. Emme ole täällä sattumalta, eikä mikään voi vähentää meidän kokemustemme, meidän oman pienen todellisuutemme arvoa.
Tosi syvällinen teksti, tykkäsin. Tuntui kuin olisi ollut jossain muualla, omassa todellisuudessaan, tämän ja toisen välimaastossa. Pohdiskeleva sävy oli uskottava, hyvä :)
VastaaPoistaKuten Pieta tossa mainitsi, teksti on tosi syvällistä. Aika jännällä tavalla onnistuit kietomaan kohtaloonsa alistumisen ja sinnikkään toivon toisiinsa. Pisti oikeen miettimään kumpaa tarinan henkilö oikein edusti, enkä oikeestaan osaa vieläkään kunnolla sanoa. XD
VastaaPoistaHyvää matskua!
Kauniisti kirjoitettu! Ihanan pohdiskelevaa ja kuvainnollista tekstiä. Tuli oikeasti tippa linssiin. 4. kappale oli jotain niin syvällistä. Todella hieno teksti!
VastaaPoistaTekstin rakenne toimii hyvin. Alun paikan kuvaus sitten pohdiskelua. Lukijan annetaan täyttää aukot. Teksti saa lukijan pohtimaan, mitä on tapahtunut, missä päähenkilö on? Itse tulkitsin tekstin niin, että päähenkilö on sairaalassa auto-onnettomuuden jäljiltä ja herättyään tajuttomuudesta pohdiskelee elämää ja kuolemaa.
VastaaPoistaLoistava teksti, hienoa Jarmo!
Tää on hyvä, sillä jättää lukijalle miettimistä. Ei vain nuo tarinan henkilön itsensä pohtimat asiat, vaan myös juuri sen, että mikä tilanne mahtaa olla kyseessä, mitä tapahtunut ja kenestä hän mahtaa puhua. Useampia ulottuvuuksia siis on!
VastaaPoistaHieno teksti. Toi peili juttu on tosi kaunis ja muutenkin tekstistä huokuu sellanen surullisen kaunis tunnelma. Muikeaa!
VastaaPoista